03 3485530
Linsseissä huikeita eroja – LUE mistä erot johtuvat!

Linsseissä huikeita eroja – LUE mistä erot johtuvat!

MYKITA laatukehykset ja Rodenstock FreeSign 1.67, voimakkuudet -7,25

Silmälasiala Suomessa mullistui, kun markkinoille tuli hinta-agressiivista ulkomaalaisia Helppo-Heikkejä. Samaan strategiaan on myöhemmin liittynyt myös Suomalainen optikkoketju, Silmäasema. Näillä toimijoilla ei ole focus asiakkaiden näkömukavuudessa saati silmälasien kestävyydessä. Avainsanat näille toimijoille on volyymi, halvin mahdollinen ostohinta, jotta saadaan halpa myyntihinta.

Monella kuluttajalla on yhä sellainen käsitys, että samalla silmälasireseptillä saa yhtä hyvät silmälasit mistä optikkoliikkeestä tahansa. Kun silmälasireseptin on kirjoittanut kaupungin paras optikko tai paras silmälääkäri, on tällöin linssien toimivuus taattua. Näinhän se ennen vanhaan menikin. Toki edelleenkin hyvien ja toimivien silmälasien perusta on oikein määritetyt silmälasiarvot, mutta sen jälkeen on vielä monta muuttujaa toimivien silmälasien aikaan saamiseksi.

Olen saanut kasvaa optikoksi optiselle alalle aikana, jolloin silmälasien korkea laatu oli itsestään selvyys ja kaikkien alalla toimijoiden tavoite. Sanonta köyhän ei kannata ostaa halpaa, pätee vielä tänäkin päivänä. Näen päivittäin silmälaseja, joiden linssien ja kehyksien kunto on niiden ikään nähden surkea. 15 vuotta sitten ja yli, menit mihin optikkoliikkeeseen tahansa Suomessa, niin pystyit olemaan luottavaisin mielin siitä, että uusien silmälasien kestävyys ja optiset ominaisuudet olivat parasta mitä markkinoilla oli tarjolla.

Ennen vanhaa optikkoliikeketjun johtajilta vaaditiin linssiteknologian ja kehysvalmistuksen osaamista ja ymmärtämistä. Nykyketjujohtajaista suurin osa on tullut täysin eri alalta johtotehtäviin – tietoa ja taitoa lukujen pyörittämisestä varmasti on, mutta kun se ei erikoisalalla riitä. Jos johto ei tunne tuotteita/alaa, jota yritys myy, niin millä perusteella valitaan myytävät tuotteet? Jääkö muita perusteita kuin hinta? Tämä tietämättömyys siirtyy suoraan myymälään, joissa henkilökunta ei enää tiedä/saa tietoa linssien alkuperästä tai optisista ominaisuuksista ja eroista. Säästösyistä on osaavaa henkilökuntaa vähennetty ja korvattu myyjillä ja vastavalmistuneilla optikoilla, jotka kiltisti myyvät sitä mitä käsketään. Volyymiin tähtäävissä liikkeissä ei ole aikaa kertoa linssien ominaisuuksista, joten ehkä tiedon minimointi on ihan suunniteltua?

Omassa työssä olen korkeista ostohinnoista huolimatta pysynyt laatutuotteissa. Mikään ei nimittäin ole niin palkitsevaa kuin tyytyväinen asiakas. Usko siihen, että olemme oikeiden asioiden äärellä, on luonut uutena ilmiönä ”paluumuuttaja-asiakkaat”. Asiakkaat, jotka ovat aikaisemmin käyttäneet meiltä ostettuja silmälaseja, ovat käyneet sitten välissä ”säästämässä” ostamalla kerralla yhdet, kahdet tai kolmet halvat silmälasit, jotta ovat huomanneet, mitä tarkoittaa, kun laatu puuttuu silmälaseista.

Valmistuserot

Materiaali – Silmälasilinssejä valmistetaan 1.5 , 1.6, 1.67, 1.74 ja jopa 1.9 taitekertoimella. Eri valmistajien samat taitekertoimet eivät ole keskenään samanlaatuiset, vaan niissäkin on laadullisia eroja. Linssien kuvaus ominaisuudet eivät tule hyväksi parhaimmallakaan hionnalla, jos itse materiaali on laadultaan epätasaista tai muuten huonoa.

Voimakkuuden hiontatyökalut – markkinoiden halvimpia linssejä ei hiota, vaan ne valetaan muottien avulla. Näissä linsseissä voi olla vääristymiä, kuplia yms. näkemistä haittaavaa. Mitä tarkemmat hiontatyökalut ja mitä parempi materiaali, sitä kalliimpi linssi – ja sitä parempi näkömukavuus.

Optiset laskentaohjelmat – yksilöllisten linssien ja moniteholinssien lopputulokseen vaikuttaa hiontatyökalujen lisäksi laskentaohjelmat, joiden avulla optiikka linssissä toteutetaan. Eri valmistajilla on erilaiset laskentaohjelmat käytössä ja ne ovat tarkasti varjeltuja ammattisalaisuuksia. Esimerkkinä, jos ostaa PENTAX-huippulinssit – vastaavat ne toisen valmistajan peruslinssejä.

Linssipinnoitteet – laadulliset erot eri valmistajien tuotteissa ovat suuria myös kova- ja heijastuksenestopinnoitteissa. Itse pinnoiteaineissa on laatu- ja kestävyys-eroja. Tavoissa kuinka pinnoite tehdään linssiin on myös eroja, jotka vaikuttavat pinnan kestoon. Rodenstock esimerkiksi antaa parhaille pinnoittelille kahden vuoden takuun. Surkeimmat markkinoilla olevat pinnoitteet eivät kestä Suomen ilmastoa. Pakkasesta sisälle lämpimään tulo tai uunin luukun avaaminen, muodostaa jo liian ison lämpötilaeron, joka vaurioittaa pinnat. Rodenstockin pinnat on tehty kestämään myös Suomessa.

Linssien tilaus – linssit voidaan tilata lasireseptin mukaisesti huomioiden silmäterävälimitat ja korkeus tai Rodenstock-linssit voidaan tilata täysin räätälöityinä, juuri siihen kehykseen joka on valittu ja juuri niillä yksilöllisillä kehysistuvuustiedoilla, jotka saadaan käyttämällä Rodenstockin WINFIT 3D-mitoitusta apuna. Tähän 3D mitoitukseen kun lisätään Rodenstockin huipputeknologia, jossa huomioidaan linssien käyttötarkoitus ja -tilanteet, pystytään linssin optiikkaa muokkaamaan käyttöön parhaiten sopivaksi. Näillä tiedoilla valmistuu markkinoiden ylivoimaisesti parhaiten toimivat linssit.

Essilor ja Hoya valmistavat myös yksilöllisesti mitoitettuja linssejä – mutta asiakas- sekä -omakohtaiset käyttökokemukset ovat osoittaneet Rodenstockin linssien ylivertaisuuden käyttömukavuudessa. Linsseissä siis on eroja aivan kuten kameroissa.

www.tampereennakokeskus.fi , www.fennooptiikka.fi , www.rodenstock.com