(03) 214 9006
Opintomatka piilolasitehtaalle

Opintomatka piilolasitehtaalle

Kävimme suomalaisten optikkoyrittäjien kanssa tutustumassa Budapestissa Coopervisionin piilolasitehtaaseen. Tehtaassa tehdään pehmeitä piilolinssejä 1,8 miljoonaa yhdessä viikossa. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, 12 tuntia kerrallaan. Työpäivät jaksottuvat kolme työpäivää – kolme vapaapäivää syklillä. Töitä tehtaassa tehdään seitsemän päivää viikossa.

Piilolinssin valmistukseen menee alusta loppuun aikaa seitsemän päivää. Ihan ensimmäiseksi pitää valmistaa polymeeristä muotit. Muotit paistetaan uunissa, jonka jälkeen niiden pitää antaa levätä pari päivää, jotta muotin kaarevuudet stabiloituvat. Muoteissa on ”mama” ja ”papa”-kappale, joiden väliin varsinainen nestemäinen piilolasimateriaali laitetaan. Tämän jälkeen linssimuotit laitetaan uuniin. Piilolinssit saavat tekeytyä muoteissa kolme päivää. Tämän jälkeen piilolinssit siirretään käsin liukuhihnalla muoteista myyntikoteloihin. Liukuhihnan vauhdissa pysyminen vaatii sorminäppäryyttä ja hyvää keskittymiskykyä. En enää yhtään ihmettele, että silloin tällöin – äärimmäisen harvoin kyllä – meille saapuva piilolasikotelo on ollut tyhjä tai linssi rikki.

Marraskuussa tulee markkinoille uusi kertakäyttölinssi LIVE, jonka vesipitoisuus on nykyisiä piilolinssejä suurempi. Materiaalina on silikonihydrogeeli – erinomainen hapenläpäisyky, hyvä käyttömukavuus ja edullinen hinta piilolinssille luvattiin. Marraskuussa päästään livenä LIVE-linssejä kokeilemaan ja myymään. 

Coopervision halusi rohkaista meitä optikoita ajattelemaan piilolinssien sovittamista uudella tavalla. Yksi tapa meidän herättämiseen erilaiseen ajatteluun oli laittaa meidät ajamaan keskellä Budapestia Segwayllä. Se oli kyllä aluksi pelottavaa, mutta lopulta kun rentoutui erittäin mukava kokemus. Mielellämme olisimme ostaneet tuliaiseksi omat Segwayt Suomeen. Toivotaan että tällaiset ajopelit yleistyvät myös täällä pohjolassa.

Uutta ajatusta piilolaseista tarttui kivasti matkaan – esimerkiksi se, että kun tähän asti olen pyrkinyt sovittamaan monitehopiilolasit niin, että samat linssit toimisi mahdollisimman hyvin sekä kauas että lähelle, niin nyt tiedän että parempi lopputulos saadaan kun sovitetaan piilolinssit erilaisilla painotuksilla – joko kaukonäköön tai lähinäköön. Käyttötarpeen mukaan sitten valitaan kummatko piilolasit kulloinkin otetaan käyttöön. Opintomatka oli reissuun lähtemisen arvoinen – niin ammatillisesti kuin matkaseurallisesti. Mukavaa oli oppia yhdessä.

Hämäränäkökyky paremmaksi Rodenstock ROAD-linsseillä

Hämäränäkökyky paremmaksi Rodenstock ROAD-linsseillä

Rodenstock ROAD parantaa näkökykyä

Vuosi alkoi liukkaasti – kirjaimellisesti, eli 1.1.2017 kaaduin ja mursin ranteeni ainoasta toimivasta kädestä. Niinpä tuli pakollinen tauko kaikkeen käsiä vaativiin hommiin. Yksi niistä oli nämä blogipäivitykset. Nyt uudella innolla pääsen kertomaan mitä hienoja uutuuksia meille on tullut.

NÄKÖKYKY PAREMMAKSI ROAD-LINSSEILLÄ

Sain käyttööni pari viikkoa sitten Rodenstock IMPRESSION ROAD linssit. Nämä linssit soveltuvat Suomen olosuhteisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Linssissä on 12% sävy, joka poistaa näkyvästä valosta sinistä aallonpituutta. Tämä sininen aallonpituus siroaa silmän sisällä, aiheuttaen hämäränäkökyvyn ja kontrastinäön huononemista. Kontrastinäön paraneminen auttaa kaikessa näkemisessä. Olenkin leikillisesti sanonut, että nyt on tuote, joka parantaa näöntarkkuutta, vaikkei mitään taittovirhettä olisikaan.

201702_tie ja aurinko_fb-kansikuva

TUTKITUSTI LIIKENNETURVALLISUUTTA PARANTAVA TUOTE

Rodenstock ROAD linssien ominaisuudet on tutkittu puolueettoman tutkimusryhmän toimesta Saksassa. Linssi täytti kaikki luvatut ominaisuudet ja sai virallisen sertifikaatin liikenneturvallisuutta parantavana tuotteena! 

Ensimmäinen asiakkaan käyttökokemuspalaute on jo saatu: Miesasiakas, joka on paljon tien päällä päivittäin, kävi liikkeen ovelta huikkaamassa kiitoksena silmälaseista, jotka ovat parhaat mitä hänellä on koskaan ollut.

ROAD-ominaisuus on mahdollista saada räätälöityihin yksiteholinsseihin sekä optimoituihin tai täysin yksilöllisiin moniteholinsseihin. Rajallisiin kaksiteholinsseihin ROAD-ominaisuutta ei ole tarjolla.

http://www.rodenstock.com        
https://www.tampereennakokeskus.fi 
http://www.fennooptiikka.fi

Näetkö mahdollisimman hyvin?

Näetkö mahdollisimman hyvin?

Yksilöllisesti 3D-mitoitetuissa monitehoissa on minimaalisesti vääristymiä.

Yksilöllisesti 3D-mitoitetuissa monitehoissa on minimaalisesti vääristymiä.

LINSSIT 80-LUVULLA:

Kun itse tulin alalle kahdeksankymmentäluvun lopulla, oli silmälasilinssit nykyajan linssejä paljon painavampia ja paksumpia. Linssimateriaalina oli vain CR-39 muovi tai lasi. Ohennetut linssit olivat lasia ja painavia. Monitehot olivat uusinta uutta. Ne oksettivat ja pyörryttivät suurinta osaa asiakkaista – osa tottui monitehoihin – osa ei, ja he hautasivat ongelmalasit piironginlaatikkoon ikuisiksi ajoiksi. Ohennetut linssit ja heijastuksenestopinnoitteet alkoivat tuolloin tulla markkinoille. Pinnoitteet esimerkiksi olivat niin hauraat, että linssien asentaminen kehykseen, niin etteivät pinnat vaurioitunut jo ennen silmälasien asiakkaalle luovutusta, oli taitolaji.

Korjataanko näkö 100%:sesti vai riittääkö sinulle 60% tai 80%?

Nykyisin silmät joutuvat koville lisääntyneen lähinäkö tarpeen vuoksi. Tuijotetaan pahimmillaan tietokonetta ja älypuhelimia suuri osa päivästä. Hämärässä autolla ajaminen rasittaa myös silmiä. Lievänkin taittovirheen korjaus antaa liikenteessä useita sekunteja enemmän aikaa reagoida yllättävissä tilanteissa. Mielestäni on hassua, että taittovirhe- ja kaihileikatuille silmälääkäri voi sanoa, ettei henkilö tarvitse silmälaseja esim. autolla ajamiseen, vaikka näkökyky silmälaseilla paranisikin. AB-ajokortissa näkövaatimus on 0,6, jotta saa ajaa autoa ilman silmälaseja. 0,6 tarkoittaa samaa kuin 60% parhaasta mahdollisesta näöntarkkuudesta. Kuinka moni olisi valmis vapaaehtoisesti heikentämään näkökykyään 40% ja lähtisi sitten ajamaan autolla?

LINSSIT OVAT TEKNOLOGIAA

On hyvä tiedostaa, että linsseissä on laatueroja. Markkinoiden halvimmat linssit valmistetaan yli 30 vuotta vanhoilla työkaluilla ja laskentaohjelmilla.  Jokainen päättää itse, millaisten linssien läpi tätä maailmaa katselee. Meidän peruslinssit ovat halpaketjujen parhaita tuotteita. Vastaavasti meidän parhaita linssejä ei saa mistään yhtä tarkasti mitoitettuna (käsimitoitus ei vastaa 3D-mitoitusta!). Satsaaminen omaan näkömukavuuteen ja näöntarkkuuteen on viisautta. Hyvät linssit vähentää niska-hartia vaivoja ja parantaa turvallisuutta liikenteessä.

Johtavat linssienvalmistajat kehittävät jatkuvasti uusia ja käyttömukavampia tuotteita. Parhaimpien linssien valmistuksessa käytetään uusimpia laskentaohjelmia ja työkaluja sekä parhaita raaka-aineita. Silmälasien tärkein ominaisuus on, että niillä näkee hyvin, ei siis ole yhdentekevää millainen linssi valitaan.

Saksalainen linssitehdas Rodenstock antaa linsseille tyytyväisyystakuun sekä parhaille pinnoitteilleen kahden vuoden takuun, siihen että pinnoitteet kestävät normaalin käytön ja ettei pinnoitteet irtoa linssin pinnasta. Uusin pinnotteisiin kehitetty ominaisuus on sinisen aallonpituuden blokkaus. Sininen valo tutkitusti on haitallista ja voi vaurioittaa silmänpohjaa.

3D-mitoitus

Uusimmat ja tarkimmin yksilöllisesti valmistettujen linssien mitoitus ja tilaaminen vaativat tiedon ja ammattitaidon lisäksi siihen suunnitellut mitoituslaitteet. Rodenstock-Impression laitteella otetaan valitusta kehyksestä 3D-kuvat. Kuvat analysoidaan ja optiikka muokataan juuri kunkin henkilön käyttöön ja tarpeisiin soveltuvaksi. 3D-mitoitus voidaan tehdä yksitehoihin, syväteräviin lähilaseihin ja monitehoihin. 3D-mitoituksella saadaan leveä näkökenttä, vähemmän vääristymiä ja parempi linssien käyttömukavuus.

Meillä sinun ei tarvitse olla huolissaan osaatko valita oikean linssin itsellesi. Meidän henkilökunta osaa sinua hetken kuunnelleena, suositella parhaiten näkötarpeisiisi soveltuvan linssityypin. Kerromme rehellisesti linssien hyödyt ja mahdolliset rajoitukset. Meille näkösi on sydämen asia.

KUINKA USEIN NÄKÖ OLISI SYYTÄ TARKISTUTTAA?

Optikot on koulutettu silmän taittovirheen määrittämiseen. Optikon puoleen kannattaa kääntyä kun näössä on vaivaa. Näkö on hyvä tutkituttaa 2-3 vuoden välein. Lapsilla ja nuorilla näkö kannattaa tutkia kerran vuodessa. Jos optikko havaitsee tutkimuksessaan jotain poikkeavaa, ohjaa hän asiakkaan tarvittaessa silmälääkärille. Optikko voi mitata näöntarkastuksen yhteydessä seulonnan tyyppisesti myös silmänpaineet ja kuvata silmänpohjat. Näiden optikon tutkimusten perusteella ei voida täysin poissulkea silmäsairauden mahdollisuutta eli jos silmien terveys askarruttaa on aina syytä tulla ensin silmälääkärille.