Meidän tarinoita
Silloin tällöin kun aikaa jää, optometristimme Tiina kertoo optisen alan uutuuksista ja muutoksista sekä pohtii mikä on näöllesi parasta.
Intohimoisesti, rakkaudesta lajiin!
Meidän tarinoita
Silloin tällöin kun aikaa jää, optometristimme Tiina kertoo optisen alan uutuuksista ja muutoksista sekä pohtii mikä on näöllesi parasta.
Intohimoisesti, rakkaudesta lajiin!
Blogi
Optikon ammatissa jo reilut 30 vuotta – Miten tähän on tultu?
Elämän täyteisiä vuosia optikkona Olen kotoisin Kuopiosta ja optikoksi opiskelin Helsingissä. Muutin Ylöjärven Metsäkylään syksyllä 1989. Olin saanut töitä Tamperelaisesta optikkoliikkeestä. Elimme 90-luvun lamavuosia ja jossain vaiheessa töissä näin vahingossa...
Milloin tarvitsee käyttää suojalaseja?
Suojalasien valinta ja käyttö työssä perustuvat Työturvallisuuslakiin. Työntekijän tulee huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti käyttää ja hoitaa työnantajan hänelle antamia suojaimia ja muita varusteita.
Silmo – Optisen alan vuotuiset kehysmessut Pariisissa v.2019
Otin tänä vuonna kehysmessumatkalle mukaan tyttäreni Mian. Mia ehti olla meillä töissä kymmenen vuotta koulunkäynnin ohessa. Nyt hän on valmistunut omaan ammattiin ja työskentelee muualla, mutta nauttii edelleen kehysten yksilöllisestä valinnasta, kun sellaiseen oli...
OSTOPÄÄTÖKSILLÄSI ON VAIKUTUS MAAPALLON JÄTEKUORMAAN
Vaateteollisuuden puolelta on jo jonkin aikaa puhuttu siitä, että kannattaa ostaa vähemmän, mutta laadukkaampaa, jottei syntyisi turhaa jätettä. Toivottavasti kodinkoneille ja kännyköille tulee myös pakolliseksi laitteiden eliniän maksimointi, jottei maapallo huku...
OPTIKKO EHKÄISEMÄSSÄ LIKITAITTEISUUDEN KEHITTYMISTÄ LAPSILLE
Likitaitteisuus eli myopia on erittäin yleistä maissa, joissa on korkea sivistystaso ja joissa tehdään paljon työtä lähietäisyyksillä. Alkuperäiskansojen joukossa myopian esiintyvyys on huomattavasti harvinaisempaa. Evoluutio toimii ja muuttaa meidän silmät...
GOLF JA NÄKEMINEN
OPTIKON NÄKÖKULMASTA Golfiin tarvitaan hyvät harrastusvälineet, jotta peli sujuu niin hyvin kuin mahdollista. Aloittelija ei vielä osaa arvioida, millaiset mailat omaan pelityyliin sopii parhaiten, mutta kokemuksen ja kokeilun kautta sekin maailma pikkuhiljaa...
Ylöjärven Näkökeskus
