(03) 214 9006
Voihan Korona! 

Voihan Korona! 

Kukapa meistä olisi osannut varautua tällaiseen vihulaiseen kuin Korona-virus? Alkujärkytyksestä selvittyä tehtiin mitä oli pakko tehdä: Lomautettiin työntekijät. Minä yrittäjänä olen sitten hoitanut yksin kahta liikettä kahden päivän taktiikalla/ yritys. Lamaannuttava epätoivo meinasi ottaa yliotteen – mutta sitten oli vain pakko asennoitua niin, että tästäkin jollain tavoin selvitään.

Asiakkaat ovat olleet ihanan ymmärtäväisiä. Olemme hankkineet kasvosuojia ja kertakäyttökäsineitä liikkeisiin, jotta näöntarkastukset yms. lähietäisyyden tutkimukset pystytään tekemään vaarantamatta omaa tai asiakkaiden terveyttä. Kehysten sovittelu onnistuu tälläkin hetkellä ilman suojamaskia. Tästä koronasta jää varmasti jotain pysyviä muutoksia toimintaamme. Esimerkiksi kättelemättömyys, käsien peseminen, käsien desinfioinnit, yksilölliset asioinnit liikkeessä ajanvarauksella ja nettikauppa osana kivijalkamyymälää.

Olemme sopineet nyt poikkeusaikana osan näöntutkimuksista sellaisiin aikoihin, jolloin liike ei ole muille asiakkaille auki. Nämä yksityisasiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä – eräskin asiakas totesi, että asiointi meillä oli hänelle ”ylellistä luksusta”. Liikkeemme aukioloajat pysyvät rajoitettuina niin kauan, kuin tämä poikkeustilanne jatkuu. Toivomme, ettei epidemian toista eikä kolmatta  aaltoa tule. Ainakin me suomalaiset osaamme pitää sosiaalista etäisyyttä – ihan ilman rajoituksiakin. Ideoinkin heti epidemian alussa työkavereilleni, että me voisimme näille halailu- ja poskipussailu-kansoille tehdä opetusvideoita siitä miten sitä sosiaalista etäisyyttä oikeaoppisesti pidetään ”Suomi-malliin”. Tämän idean saa ”varastaa” vapaasti. Meidän taidot ei riitä tuon tekemiseen ideaa pidemmälle.

Silmälasien sekä piilolinssien toimitusajat ovat pidentyneet koronan vuoksi. Osa tehtaista on samasta syystä Euroopassa kiinni. Osassa tehtaita henkilökuntaa on osa-aikaistettu ja postinkin kuljetusreitit ovat menneet uusiksi. Korona vaikuttaa ihan kaikkeen – jopa ruokakaupassa käyntiin, jonka senkin moni on ulkoistanut. Itse kokeilin ennen Pääsiäistä tilata ruokakassit valmiiksi kerättynä, mutta ostoslistan tekemiseen meni yllättävän paljon aikaa ja sitten lopuksi palvelua olikin saatavilla vasta seuraavalle viikolle. En sitten ostanut verkon kautta, vaan kävin itse seuraavana päivänä kaupassa.

No oli tästä verkkokauppakokeilusta hyötyäkin. Tajusin, että minun pitää avata Näkökeskuksen verkkokauppa, jotta voin helpottaa asiakkaiden asioimista meidän kanssa. Piilolinssejä, aurinkolaseja, kuivasilmätuotteita ja suurennusapuvälineitä on kauppaan tulossa. Saa sieltä kaupasta tilattua myös optikon kotikäynnille, sitten kun viranomaiset lopettaa ikä-ihmisten kotikaranteenit. Pilkunviilaajana projekti tuntuu loputtomalta, kun tuotteita on niin paljon joita sinne haluaisin laittaa.  Olen hyödyntänyt tämän koronahiljaisuuden naputtelemalla tietokonetta ja jotain sinne kauppaan olen jo saanut vietyä. Kauppa löytyy osoitteesta: nakokeskus.mycashflow.fi – kauppa linkitetään nettisivuille toukokuun aikana. Arvokasta tietoa olisi se, mitä tuotteita Te haluaisitte löytyvän meidän verkkokaupasta? Ideoita voi lähettää sähköpostilla asiakaspalvelu(at)tampereennakokeskus.fi. Samoin jos sivujen ulkoasussa, teknisessä toteutuksessa tai tuotteiden löydettävyydessä on parannettavaa, vinkki edellä mainittuun sähköpostiin. Kiitos jo etukäteen.

Silmälääkäri Helena Braggen vastaanotto käynnistyi toukokuun ensimmäisellä viikolla. Desinfioimme tutkimusvälineet aina potilaiden välissä. Sekä silmälääkäri- että potilas käyttävät tutkimuksen aikana suojamaskia ja -hanskoja. Potilaiden lääkäriaikojen välit on myös pidennetty, jotta vältymme useamman ihmisen yhtäaikaisen odotusajan liikkeessämme.  Silmälääkäri Hermann Kramer käynnistää vastaanoton toukokuun viimeisellä viikolla.

Optikot Sirpa ja Katja palaavat töihin maanantaina 11.5.

Tampereen liike on auki ma -pe klo 12-17 ja toukokuussa lauantaisin klo 11 – 15.

Ylöjärven liike on auki toukokuussa ma-to klo 12-17. Pikkuhiljaa kohti uutta normaalia.

Optometristi Tiina 8)

Optikon ammatissa jo reilut 30 vuotta – Miten tähän on tultu?

Optikon ammatissa jo reilut 30 vuotta – Miten tähän on tultu?

Elämän täyteisiä vuosia optikkona

Optikko Tiina Haukipää ja optinen myyjä Seija Ratilainen vm.1990

 

Olen kotoisin Kuopiosta ja optikoksi opiskelin Helsingissä. Muutin Ylöjärven Metsäkylään syksyllä 1989. Olin saanut töitä Tamperelaisesta optikkoliikkeestä. Elimme 90-luvun lamavuosia ja jossain vaiheessa töissä näin vahingossa ison pinon maksamattomia laskuja. Ymmärsin että on syytä pyrkiä toiseen työpaikkaan. Toivoin kovasti pääseväni töihin lähemmäksi kotia – Ylöjärvelle. Ylöjärvellä toimi tuolloin yksi optikkoliike. Liike sijaitsi Soppeentie 2:ssa nykyisen Kampaamo Lumon tiloissa. Liikkeen omisti optikko Kari Viisainen. Hän omisti myös muita optikkoliikkeitä lähiympäristössä. Pääsin ilokseni Karille töihin Iiris-optiikkaan Ylöjärvelle ja Pirkkalaan. Työt aloitin 1.10.1990, josta syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta – miten nopeasti vuodet ovat vierineetkään?

Vuonna 1992 syntyi esikoiseni Mia ja vuonna 1994 kuopukseni Tiia. Myöhemmältä äitiyslomalta töihin palatessani oli tapahtunut yrityskauppa. Iiris-optiikka oli myyty silmälääkäri Matti Toivaselle ja niinpä alkoi kymmenen vuoden ajanjakso optikkona Silmäasemalla. Sain hoitaa liikettä kuin omaani, vastata liikkeen kehysostoista ja pääsin myös mukaan Silmäasema-ketjun kehittämistyöryhmään. Matin tärkein ohje liikkeen pyörittämiseen oli, että liikkeen pitää olla sellainen, että itsekin ostaisit sieltä silmälasit. Tätä ohjetta olen pyrkinyt noudattamaan – niin silloin kuin myös oman liikkeen kohdalla.

Vuonna 1996 kävi asiakkaana vanhempi baskeripäinen herrasmies Kaarlo Haapanen. Silmälaseissa tai näkemisessä oli jokin ongelma, jonka hän kovasanaisesti kaatoi kuvainnollisesti päälleni. Pahoitin mieleni ja olin harmissani, kun en ollut saanut häntä ymmärtämään mistä hänen silmälaseissa oikeasti oli ollut kyse. Niinpä kirjoitin hänelle kirjeen, jossa selvitin asiat juurta jaksain. Hämmästyksekseni oli suuri kun  Kaarlo seuraavalla viikolla tuli luokseni ja kiitteli ettei hänelle enää nuoret naiset ole viimeaikoina kirjoitelleet ja toi omistuskirjoituksella varustetun kirjoittamansa kirjan ”Kersojen kortteli” minulle. Ongelma oli selvitetty ja asiakas tehty tyytyväiseksi.

Tammikuussa 2003 valmistui oman liikkeen tilat ja yrittäjyys käynnistyi. Kuuluimme Keskon omistamaan Tähti Optikko-ketjuun ja sieltä saimme alkuun hyvät eväät. Vuonna 2004 minut palkittiin Vuoden Tähtioptikkona työstäni tähtioptikkoketjun kehittämisessä.

 

 

 

 

Vuonna 2008 aprillipäivänä Kesko myi Tähtioptikkoketjun englantilaiselle Specsavers-ketjulle. Kävin kuuntelemassa ketjun toimintaperiaatteet ja kaksi yötä pyörin sängyssä, miettien onko minun pakko alkaa myymään volyymia eikä laatua johon olin tottunut. Valitsin laadun, käsityötaidon ja mahdollisuuden itse vaikuttaa tuotevalikoimaan. Samaisen kaupan vuoksi laajensimme toimintaa Tampereelle kesällä 2008.
Koskikeskuksessa toimineen Tähtioptikko-liikkeen silmälääkärit siirsivät tuolloin vastaanottonsa Tampereen Näkökeskukseen. Liike toimii edelleen samassa paikassa, eli Tampereen asema-aukiolla Suomen Terveystalon alakerrassa. Nykyisin liikkeessämme pitävät vastaanottoa silmälääkärit Helena Bragge, Heidi Murtomäki ja Hermann Kramer.
Tähti optikko-ketjun raunioille perustettiin Fenno-optiikkaketju syksyllä 2008. Nykyisin liikkeemme eivät kuulu mihinkään ketjuun, ainoastaan muutamaan optisenalan ostoryhmittymään. Tämä antaa meille entistä enemmän mahdollisuuksia keskittyä omaan tekemiseen niin hyvillä tuotteilla kuin haluamme ja kuunnellen asiakkailta mitä he haluavat. Tyytyväinen asiakas on paras mainoksemme. Tositarina asiakkaalta kuultuna: ”On kolme asiaa joita ei kannata vaihda vaihtaa, kun hyvän on löytänyt: Parturi, hammaslääkäri ja optikko”.

Ylöjärven NÄKÖKESKUS
Mastontie 2, Ylöjärvi

Kolmen optikon ja kolmen silmälääkärin voimin teemme työtä Ylöjärveläisen sekä ympäristökuntien asukkaiden näkemisen ja silmien terveyden eteen. Kaikki mitä silmistä optikkoliikkeessä voidaan tutkia – onnistuu meillä.

Silmälääkärimme uusivat omien potilaidensa reseptejä tarvittaessa Korona-poikkeustilan vuoksi puhelinresepteinä. Ottakaa yhteyttä soittamalla Ylöjärven liikkeeseen 03 348 5530 tai laittamalla sähköpostia asiakaspalvelu@ylojarvennakokeskus.fi. Tampereen Näkökeskukseen soittamalla 03 214 9800 tai laittamalla sähköpostia asiakaspalvelu@tampereennakokeskus.fi

Samoin jos on tarvetta uusille piilolinsseille – soitto tai sähköposti meille, niin toimitamme piilolinssit suoraan kotiin.

 

Silmo – Optisen alan vuotuiset kehysmessut Pariisissa v.2019

Silmo – Optisen alan vuotuiset kehysmessut Pariisissa v.2019

Otin tänä vuonna kehysmessumatkalle mukaan tyttäreni Mian. Mia ehti olla meillä töissä kymmenen vuotta koulunkäynnin ohessa. Nyt hän on valmistunut omaan ammattiin ja työskentelee muualla, mutta nauttii edelleen kehysten yksilöllisestä valinnasta, kun sellaiseen oli mahdollista päästä mukaan. Mia oli myös sen vuoksi hyvä ottaa mukaan, koska hänellä on kapeat kasvot ja kapea nenä ja juuri niitä kehyksiä messuilta ensisijaisesti menimmekin ostamaan.


Messujen luonne ja kehysten ostaminen on muuttunut vuosien saatossa. Kun kävimme 80-luvulla Pariisin messuilla, kehyksiä ostettiin jokaista mallia ja väriä kymmeniä kappaleita. Ennen kuin pääsi edes katsomaan mallistoja, piti lupautua ostamaan iso määrä kehyksiä. Tällainen volyymiostojen vaatiminen aloitti optikkoliikkeiden ketjuuntumisen. Ostettiin porukalla määrät, joihin yksittäisellä liikkeellä ei olisi ollut mahdollisuutta. Tähän aikaan suosittua kehysmallia tehtiin jopa viisi vuotta – ja varaosia oli saatavilla vielä monta vuotta pidempään. Nykyisin messuilla voi poimia juuri niitä kehyksiä ja juuri sen verran kuin on tarve.

Silmälasikehysten valmistus ja maahantuonti on viime vuosina muuttunut. Alan isoin kehysbrändien sulatusuuni on Italialainen Luxottica. Luxottica on haalinut vahvoja brändejä maailmalta itselleen, kuten Oakley, Ray-Ban, Dolce&Gappana, Alain Mikli, Chanel, Michael Kors ja Versace. Eipä siinä mitään, jos he myös kunnioittaisivat näitä brändejä ja valmistustapoja, mutta tapana on ollut, että brändin valmistus viedään samaan putkeen kuin mistä heidän muutkin tuotteet edullisesti tulee. Mallistot uusiutuu vähintään kaksi kertaa vuodessa – ja samaan tahtiin mallistot myös poistuvat valmistuksesta. Kun kehyssunnittelu kaikkien merkkien kohdalla tehdään
samassa talossa, alkavat ne muistuttaa toisiaan. Mikä sitten enää on kyseisen kehysbrändin arvo kuluttajalle, kun näin käy?

Onneksi pieniä – laatuun ja muotoiluun uskovia alan toimijoita syntyy koko ajan lisää. Pieni kehystoimittaja on notkea, nopea ja satsaa laatuun. Se on vähän sama asia meidän pikkuliikkeiden kanssa, verrattuna isoihin ketjuliikkeisiin. Tänä vuonna kehysten megatrendi on keveys. Kehysmateriaalit ovat kehittyneet vuosi vuodelta aina vain kevyemmiksi. Nyt messuilla oli paljon ohuita metallikehyksiä sekä metalliasetaatti-
yhdistelmiä. Toki asetaattikehykset ovat edelleen vahvasti mukana. Niistä saa mukavasti väriä ja ryhtiä kasvoille. Uutena tulokkaana muovikehysten saralla on tullut 3D tulostetut kehykset. Meillä esimerkiksi on Pirkanmaalla yksinoikeudella edustettuna MONOQOOL-kehykset, joissa on 3D tulostettu etuosa ja sairaalaterästä aisat. Kehyksessä ei ole ruuvin ruuvia ja panoakin vain 6g. Itselläni on MONOQOOLit työlaseina ja ovat kyllä niin kevyet ja huoltovapaat että.


Kehysmuodoissa on edelleen pyöreää, mutta sen rinnalle on tullut kahdeksankulmaiset, korkeat neliskulmaiset sekä korkeahkot kissamaiset kehykset, joissa on vaikutteita 70-luvulta.
Uutena messulöytömerkkinä on meille tulossa Korealainen Albert I`m Stein. Pyöreitä ja värikkäitä asetaattikehyksiä, joissa aina on myös nenätyynyt. Nenätyynyn varret ja metalliaisat ovat titaanisia. Kehykset saapuvat aivan lähiaikoina myymälään. Sormet syyhyävät jo, että pääsen näitä kehyksiä asiakkaille esittelemään.


Messuilla käydessä on ihana kohdata alan ihmisiä, jotka ovat innoissaan uusista tuotteistaan ja ovat myös ylpeitä innovaatioista. Optikon silmää hivelee värikkäät persoonalliset kehykset, joita alan keskieurooppalaiset miehet käyttävät. Toivoa sopii, että tuo trendi valtaisi myös meidän kotisuomen, niin paljon oikein valittu kehys tuo särmää ja uskottavuutta kantajalleen. Siksipä panostamme kehysvalikoimaamme, ja opastamme kehysvalinnoissa, koska meidän paras mainos on tyytyväinen asiakas.
-Tiina

OSTOPÄÄTÖKSILLÄSI ON VAIKUTUS MAAPALLON JÄTEKUORMAAN

OSTOPÄÄTÖKSILLÄSI ON VAIKUTUS MAAPALLON JÄTEKUORMAAN

Vaateteollisuuden puolelta on jo jonkin aikaa puhuttu siitä, että kannattaa ostaa vähemmän, mutta laadukkaampaa, jottei syntyisi turhaa jätettä. Toivottavasti kodinkoneille  ja kännyköille tulee myös pakolliseksi laitteiden eliniän maksimointi, jottei maapallo huku romujen alle. Samaan kategoriaan menee myös silmälasit – halvalla saat lasit hetkeksi.

Liikkeessämme kävi tällä viikolla mies, joka kertoi, että oli ostanut meiltä hyvät silmälasit lähes kymmenen vuotta sitten. Oli ollut niihin erittäin tyytyväinen. Välissä hän oli ostanut toisesta optikkoliikkeestä silmälasit, mutta ne olivat olleet tosi huonot, ja hän olikin käyttänyt näitä meiltä ostettuja tähän asti. Kokemuksensa opettamana hän halusi uudet silmälasit meiltä, koska luottaa meidän tuotteiden laatuun ja osaamiseen. Toinenkin asiakas tuli samana päivänä uusimaan yli seitsemän vuotta vanhoja silmälaseja. Kysyinkin häneltä, että tehdäänkö me liian hyviä silmälaseja, kun niiden vaihtoväli on näin julmetun pitkä? Tähän asiakas totesi: Teette.

Hyvät ja kestävät silmälasit tulevat oikeasti käytössä halvemmaksi, kuin halpakaupan lasit.

Kun silmälasien ostohinnan jakaa käyttövuosilla tai käyttöpäivillä – saa oikeamman käsityksen siitä minkä hintaista panostus omaan näköaistiin on. Jos silmälasit maksaa esim. 500 eur ja niitä käyttää 3 vuotta on päivähinta 0,45 senttiä. Kallista? Jos taas ostaa silmälasit 300 eurolla ja ne kestää käytössä vuoden hintaa kertyy  82 senttiä/pv. Halpaa?

Hinta ja laatu menee käsi kädessä myös optisella alalla. Ei ole olemassa hyvää ja halpaa tuotetta, joka kestää käytössä. Ne ovat kaksi aivan eri tuotetta ja niillä on siksi erilainen ostohinta. Kun halpakaupat rantautui Suomeen, kierin pari yötä märissä lakanoissa ja mietin, pitääkö minun ihan oikeasti alkaa myymään tuotteita, jotka ovat kyllä hintaystävällisiä, mutta eivät käyttöystävällisiä? Päätin pysyä laatutuotteissa, enkä ole valintaani katunut. Mikään ei ole niin palkitsevaa, kuin tyytyväinen asiakas, joka palaa vuosien jälkeen silmälaseja hankkimaan meiltä, koska ne olivat niin hyvät. Ja koska me osattiin auttaa kehysvalinnassa niin hyvin.

Mitä pidempi on tuotteiden käyttöikä, sitä vähemmän rasitetaan luotoa. Valinta on Sinun.

OPTIKKO EHKÄISEMÄSSÄ LIKITAITTEISUUDEN KEHITTYMISTÄ LAPSILLE

OPTIKKO EHKÄISEMÄSSÄ LIKITAITTEISUUDEN KEHITTYMISTÄ LAPSILLE

Likitaitteisuus eli myopia on erittäin yleistä maissa, joissa on korkea sivistystaso ja joissa tehdään paljon työtä lähietäisyyksillä. Alkuperäiskansojen joukossa myopian esiintyvyys on huomattavasti harvinaisempaa. Evoluutio toimii ja muuttaa meidän silmät sopeutumaan vallitseviin olosuhteisiin.Teollisissa maissa se tarkoittaa lähelle katsomista. Digiaika on vain lisännyt entisestään lähikatselun määrää. Lähikatselun lisääntyminen lisää myös silmän rasittumista ja silmien pinnan kuivumista, räpyttelyn vähentyessä lähelle tuijottaessa.

MITÄ ON MYOPIA?
Likitaitteisuus johtuu yksinkertaisuudessaan siitä, että silmän pituus suhteessa silmän taittovoimaan on liian pitkä. Yksi oletus on, että lähelle alaspäin tuijottaminen ”venyttää” silmää ja aiheuttaa näin silmän myopisoitumista. Toinen tapa myopian kehittymiselle on nuorilla silmän sädelihaksen jääminen jumiin (kramppiin) lähikatselussa. Lähelle katselemista on päivittäin niin paljon, ettei silmä pääse missään vaiheessa rentoutumaan. Kauas näkeminen on hankalaa. Miinuslinsseillä kaukonäkö paranee, mutta samalla lähelle katsottaessa silmän pitää tehdä taas ylimääräistä työtä, jotta tarkka kuva saadaan verkkokalvolle. Tästä voi kehittyä noidankehä, jolloin kauas näkeminen jälleen heikkenee ja tarvitaan jonkin ajan jälkeen taas lisää miinusta. Optikko näkee valojuovat tutkien silmän taittovoiman määrän likimain, ilman että on kysynyt asiakkaalta yhtään kysymystä. Samaa tietoa pyritään saamaan laitteilla, jotka mittaavat silmän taittovoimaan ja silmän pituutta ja laskevat näillä tiedoilla silmän taittovirhettä. Ongelmana näissä mittauksissa on se, että lapsilla ja nuorilla nämä laitteet antavat tuloksesi liikaa miinusta. Optikkokoulussa opetettiin yli 30 vuotta sitten, että kun optikko huomasi lapsen, jolle selvästi menee liikaa miinusta silmän oikeaan taittovirheeseen nähden, piti lapsi laittaa istumaan odotustilaan puoleksi tunniksi plussalinssit koekehyksissä silmille toivoen, että kramppi sillä silmistä laukeaa pois. Tämä tapa vei paljon aikaa, eikä tulokset olleet riittävän hyviä, että tapa olisi jäänyt käytäntöön.

AHKERA LUKIJA = MYOOPPI
Olen yli kolmenkymmenen vuoden aikana tehnyt omaa epätieteellistä tutkimusta lasten taittovirheitä tutkiessani. Järjestään kaikki, joilla on miinusta keskivertoa enemmän, ovat ahkeria lukijoita. Olen aina rohkaissut näitä lapsia jatkamaan lukemista – vaikka miinusta kehittyisikin – sillä jos kyseessä on kramppiperäinen miinus – se lähtee pois kun tulee ikää tarpeeksi. Lisäksi olen kertonut esimerkkinä, että tyttäreni on myös lukenut aina paljon ja että hänellä on myös silmälasit ja on opiskellut lääkäriksi. Eli lukea kannattaa! +40 vuotiaana ei enää silmän sädelihas jaksa pingottaa, vaan antaa periksi ja tapahtuu se positiivinen yllättävä miinusvoimakkuuksien pieneneminen. Pienellä prosentilla ihmisistä likitaitteisuus lisääntyy myös aikuisiällä. Syytä tähän ei tiedetä.

LIKITAITTEISUUS VÄHENEE ITSESTÄÄN
Tyypillisiä näitä kramppiin jääneitä ”entisiä nuoria” ovat n.40 vuotiaat, joilla kaukonäkö alkaa aikuisnäön lähetessä ”paranemaan” ja linssien kaukovoimakkuutta voidaan pienentämään. Toinen syy näön paranemiseen itsestään aikuisiällä on silmän mykiön muodon muuttuminen mykiön kimmoisuuden heikentyessä iän myötä.

MIINUKSEN EHKÄISY SILMÄLASILINSSIEN AVULLA
Likitaitteisen silmälasilinssejä ei voi alikorjata, koska silloin huononnetaan kaukonäköä. Uusi linssiteknologia antaa tähän vaivaan hyvän konstin. Ylimääräistä miinusta pyritään saamaan pois linsseillä, joissa linssin yläosassa on täysikorjaus ja linssin alaosan voimakkuus on lievempi. Tällä linssillä ehkäistään kramppiperäinen miinuksen lisääntyminen. Lisäksi kaikki lähelle näkyy tällä linssillä pikkaisen isompana, kuin tavallisella yksiteholinssillä. Tyttärellänikin miinuksen kehittyminen loppui, kun siirryimme linsseihin, joissa linssien alaosa on voimakkuudeltaan lievempi. Tällaisia linssejä ovat mm. ZEISS EnergizeMe, Antistress-linssi Omega Optixilta.

MIINUKSEN EHKÄISYÄ PIILOLINSSEILLÄ
Likitaitteisuuden ehkäisyyn on kehitetty myös Energys -piilolinssit, joiden voimakkuusvaikutus lähietäisyydelle on pienempi kuin kauas. Nämä piilolinssit toimivat samalla idealla kuin edellä mainitut silmälasilinssit, ennalta ehkäisten likitaitteisuuden kehittymistä.

MUISTA KATSOA VÄLILLÄ MYÖS KAUAS
Miinuksen ja silmien väsymisen ehkäisemistä on rentouttaa silmät katsomalla mahdollisimman kauas. Lapsille on hyvä opettaa myös rentouttamaan silmiä esim. tietokonepelien tai lukemisen välillä.

GOLF JA NÄKEMINEN

GOLF JA NÄKEMINEN

OPTIKON NÄKÖKULMASTA

Golfiin tarvitaan hyvät harrastusvälineet, jotta peli sujuu niin hyvin kuin mahdollista.  Aloittelija ei vielä osaa arvioida, millaiset mailat omaan pelityyliin sopii parhaiten, mutta kokemuksen ja kokeilun kautta sekin maailma pikkuhiljaa avautuu. Opittavaa on välineiden lisäksi myös kehon uusissa liikeradoissa, jotta pallon saa lentämään juuri sinne minne haluaa ja niin pitkälle kuin haluaa. Reilu vuosi sitten annoin pikkusormen golfille ja nyt olen riippuvainen golfin tuomista onnistumisen ja epäonnistumisen ristiaallokoista. Pakko päästä mielellään useamman kerran viikossa pelaamaan. Golfissa viehättää kilvoittelu itsensä kanssa. Pelatessa on keskityttävä palloon – kaikki muut ajatukset häiritsevät pelaamista. On opittava keskittymään ja olemaan läsnä. Elämä on jatkuvaa oppimista ja niin on golfikin. Koskaan ei tule valmiiksi – opittavaa ja kehitettävää riittää.

NÄKÖKYKY

Pelatessa hyvä näkökyky on avainasemassa. Pitää nähdä mahdollisimman hyvin kauas, jotta näkee minne pallo lentää sekä pitää nähdä myös maahan sekä tuloskorttiin  ja/tai rannekelloon  helposti ja vaivattomasti.

PELILASIT: silmälasit – piilolasit vai aurinkolasit?

Pelilasit voivat olla aivan normaalit käytössä olevat silmälasit. Jos linssit ovat monitehoiset tai kaksitehoiset, voivat linssien vääristymät tai lukualueen rajankorkeus haitata pelatessa. Mitä enemmän on voimakkuutta laseissa, sitä enemmän linssien optiikka vääristää reuna-alueilla.

Piilolasit ovat kätevät pelatessa, jos ei kärsi kuivista silmistä. Kuivasilmäisellä piilolinssien käyttömukavuus voi kestää vain muutaman tunnin. Kostutustippojen avulla piilolinssien käyttöaikaa voi pidentää. Kostutustippoja voi laittaa silmiin niin monta kertaa kuin on tarve – niiden käytöstä ei ole silmille mitään haittaa. Myös ikänäköä voidaan korjata piilolinsseillä.

Aurinkolaseja kannattaa käyttää golfissa, koska hyvillä suodatin linsseillä pystyy hahmottamaan maaston muodot paremmin ja nopeammin, kuin ilman niitä. Adidas-aurinkolasien koulutuksessa vuosia sitten jo opettivat, että urheiluaurinkolaseissa kyseessä on urheiluväline samaan tapaan kuin urheilussa käytettävät kengät. Oikeat urheilulasit oikean tyyppisellä linsseillä – Me Näkökeskuksessa autamme hyvään lopputulokseen.

OMAA TESTAUSTA

Pelasin pilvisenä poutapäivänä Total1 monitehopiilolinsseillä + RUDY-urheilulaseilla, joissa oli RacingRed suodatinlinssit. Aivan upea kontrasti, miellyttävä valoisan päivän tunnelma pilvisellä kelillä ja näöntarkkuus linssien läpi oli tarkempi kuin ilman niitä. Valitettavasti omalla kohdalla hyvä näkökyky ei näkynyt pelituloksessa. Aloittelijan on vain oltava nöyrä ja jatkettava harjoittelua.

Jokapäiväisessä käytössäni on yksilöllisesti mitoitetut Zeiss-moniteholinssit, jotka tummuvat itsestään ulkona UV-säteilyn vaikutuksesta (ns.phototrooppinen linssi). Pelatessa linssien optiikka toimii erinomaisesti, mutta linssien tummeneminen myös harmaana pilvisenä päivänä huononsi näkömukavuutta ja näkemistä kauas. Tummenevista linsseistä puuttuu myös kontrastia parantava suodatus. Tummenevien linssien tummeneminen vähenee mitä lämpimämpi keli on. Helteellä linssit tummenevat vain noin 25%, kun taas 20 asteessa tummuus nousee 75% asti.

Teetätin itselleni golfia ajatellen kahdet RUDY-urheilulasit monitehoisena suodatinlinsseillä. Toiset olivat vihreät kontrastia parantavat ja toiset ruskeat polarisoivina. Vihreät linssit ovat toimineet hyvin kirkkaalla kelillä – ruskeat polarisoivat ovat tuntuneet golfkentälle liian tummille. Tällä golfkaudella kaipasin bägiini moniteholinssejä, joissa olisi lievä kontrastia parantava sävy. Ensi kaudelle sellaiset pitää hankkia – hyvä RUDY-linssien väri on nimeltään MIGRAIN ja Zeissilta löytyy myös vastaava punertava linssi. Kysy lisää meiltä Tampereen ja Ylöjärven Näkökeskuksesta.

ÄLÄ UNOHDA UV-SUOJAA

Golfkierroksella menee aikaa parista tunnista reiluun neljään tuntiin ulkona kelillä kuin kelillä.  UV-säteily vanhentaa sekä ihoa että silmänpohjia. UV-säteilyä on myös harmaina pilvisinä päivinäkin – toki huomattavasti vähemmän kuin pilvettömältä taivaalta. Vapaaehtoisesti ei kannata antaa UV-säteiden tehdä tuhojaan. Fiksu ulkoilija suojautuu vaattein, aurinkorasvoin ja UV-suojatuilla silmälaseilla/urheilulaseilla. Kaikissa Zeiss-linsseissä – myös kirkkaissa – on 100% UV-suoja! Kaikissa meillä myytävissä aurinkolaseissa on myös luonnollisesti 100% UV-suoja.

Tervetuloa tutustumaan valikoimaamme – Olemme apuna kaikissa näkemiseen liittyvissä asioissa.