(03) 214 9006
Voihan Korona! 

Voihan Korona! 

Kukapa meistä olisi osannut varautua tällaiseen vihulaiseen kuin Korona-virus? Alkujärkytyksestä selvittyä tehtiin mitä oli pakko tehdä: Lomautettiin työntekijät. Minä yrittäjänä olen sitten hoitanut yksin kahta liikettä kahden päivän taktiikalla/ yritys. Lamaannuttava epätoivo meinasi ottaa yliotteen – mutta sitten oli vain pakko asennoitua niin, että tästäkin jollain tavoin selvitään.

Asiakkaat ovat olleet ihanan ymmärtäväisiä. Olemme hankkineet kasvosuojia ja kertakäyttökäsineitä liikkeisiin, jotta näöntarkastukset yms. lähietäisyyden tutkimukset pystytään tekemään vaarantamatta omaa tai asiakkaiden terveyttä. Kehysten sovittelu onnistuu tälläkin hetkellä ilman suojamaskia. Tästä koronasta jää varmasti jotain pysyviä muutoksia toimintaamme. Esimerkiksi kättelemättömyys, käsien peseminen, käsien desinfioinnit, yksilölliset asioinnit liikkeessä ajanvarauksella ja nettikauppa osana kivijalkamyymälää.

Olemme sopineet nyt poikkeusaikana osan näöntutkimuksista sellaisiin aikoihin, jolloin liike ei ole muille asiakkaille auki. Nämä yksityisasiakkaat ovat olleet erittäin tyytyväisiä – eräskin asiakas totesi, että asiointi meillä oli hänelle ”ylellistä luksusta”. Liikkeemme aukioloajat pysyvät rajoitettuina niin kauan, kuin tämä poikkeustilanne jatkuu. Toivomme, ettei epidemian toista eikä kolmatta  aaltoa tule. Ainakin me suomalaiset osaamme pitää sosiaalista etäisyyttä – ihan ilman rajoituksiakin. Ideoinkin heti epidemian alussa työkavereilleni, että me voisimme näille halailu- ja poskipussailu-kansoille tehdä opetusvideoita siitä miten sitä sosiaalista etäisyyttä oikeaoppisesti pidetään ”Suomi-malliin”. Tämän idean saa ”varastaa” vapaasti. Meidän taidot ei riitä tuon tekemiseen ideaa pidemmälle.

Silmälasien sekä piilolinssien toimitusajat ovat pidentyneet koronan vuoksi. Osa tehtaista on samasta syystä Euroopassa kiinni. Osassa tehtaita henkilökuntaa on osa-aikaistettu ja postinkin kuljetusreitit ovat menneet uusiksi. Korona vaikuttaa ihan kaikkeen – jopa ruokakaupassa käyntiin, jonka senkin moni on ulkoistanut. Itse kokeilin ennen Pääsiäistä tilata ruokakassit valmiiksi kerättynä, mutta ostoslistan tekemiseen meni yllättävän paljon aikaa ja sitten lopuksi palvelua olikin saatavilla vasta seuraavalle viikolle. En sitten ostanut verkon kautta, vaan kävin itse seuraavana päivänä kaupassa.

No oli tästä verkkokauppakokeilusta hyötyäkin. Tajusin, että minun pitää avata Näkökeskuksen verkkokauppa, jotta voin helpottaa asiakkaiden asioimista meidän kanssa. Piilolinssejä, aurinkolaseja, kuivasilmätuotteita ja suurennusapuvälineitä on kauppaan tulossa. Saa sieltä kaupasta tilattua myös optikon kotikäynnille, sitten kun viranomaiset lopettaa ikä-ihmisten kotikaranteenit. Pilkunviilaajana projekti tuntuu loputtomalta, kun tuotteita on niin paljon joita sinne haluaisin laittaa.  Olen hyödyntänyt tämän koronahiljaisuuden naputtelemalla tietokonetta ja jotain sinne kauppaan olen jo saanut vietyä. Kauppa löytyy osoitteesta: nakokeskus.mycashflow.fi – kauppa linkitetään nettisivuille toukokuun aikana. Arvokasta tietoa olisi se, mitä tuotteita Te haluaisitte löytyvän meidän verkkokaupasta? Ideoita voi lähettää sähköpostilla asiakaspalvelu(at)tampereennakokeskus.fi. Samoin jos sivujen ulkoasussa, teknisessä toteutuksessa tai tuotteiden löydettävyydessä on parannettavaa, vinkki edellä mainittuun sähköpostiin. Kiitos jo etukäteen.

Silmälääkäri Helena Braggen vastaanotto käynnistyi toukokuun ensimmäisellä viikolla. Desinfioimme tutkimusvälineet aina potilaiden välissä. Sekä silmälääkäri- että potilas käyttävät tutkimuksen aikana suojamaskia ja -hanskoja. Potilaiden lääkäriaikojen välit on myös pidennetty, jotta vältymme useamman ihmisen yhtäaikaisen odotusajan liikkeessämme.  Silmälääkäri Hermann Kramer käynnistää vastaanoton toukokuun viimeisellä viikolla.

Optikot Sirpa ja Katja palaavat töihin maanantaina 11.5.

Tampereen liike on auki ma -pe klo 12-17 ja toukokuussa lauantaisin klo 11 – 15.

Ylöjärven liike on auki toukokuussa ma-to klo 12-17. Pikkuhiljaa kohti uutta normaalia.

Optometristi Tiina 8)

Optikon ammatissa jo reilut 30 vuotta – Miten tähän on tultu?

Optikon ammatissa jo reilut 30 vuotta – Miten tähän on tultu?

Elämän täyteisiä vuosia optikkona

Optikko Tiina Haukipää ja optinen myyjä Seija Ratilainen vm.1990

 

Olen kotoisin Kuopiosta ja optikoksi opiskelin Helsingissä. Muutin Ylöjärven Metsäkylään syksyllä 1989. Olin saanut töitä Tamperelaisesta optikkoliikkeestä. Elimme 90-luvun lamavuosia ja jossain vaiheessa töissä näin vahingossa ison pinon maksamattomia laskuja. Ymmärsin että on syytä pyrkiä toiseen työpaikkaan. Toivoin kovasti pääseväni töihin lähemmäksi kotia – Ylöjärvelle. Ylöjärvellä toimi tuolloin yksi optikkoliike. Liike sijaitsi Soppeentie 2:ssa nykyisen Kampaamo Lumon tiloissa. Liikkeen omisti optikko Kari Viisainen. Hän omisti myös muita optikkoliikkeitä lähiympäristössä. Pääsin ilokseni Karille töihin Iiris-optiikkaan Ylöjärvelle ja Pirkkalaan. Työt aloitin 1.10.1990, josta syksyllä tulee kuluneeksi 30 vuotta – miten nopeasti vuodet ovat vierineetkään?

Vuonna 1992 syntyi esikoiseni Mia ja vuonna 1994 kuopukseni Tiia. Myöhemmältä äitiyslomalta töihin palatessani oli tapahtunut yrityskauppa. Iiris-optiikka oli myyty silmälääkäri Matti Toivaselle ja niinpä alkoi kymmenen vuoden ajanjakso optikkona Silmäasemalla. Sain hoitaa liikettä kuin omaani, vastata liikkeen kehysostoista ja pääsin myös mukaan Silmäasema-ketjun kehittämistyöryhmään. Matin tärkein ohje liikkeen pyörittämiseen oli, että liikkeen pitää olla sellainen, että itsekin ostaisit sieltä silmälasit. Tätä ohjetta olen pyrkinyt noudattamaan – niin silloin kuin myös oman liikkeen kohdalla.

Vuonna 1996 kävi asiakkaana vanhempi baskeripäinen herrasmies Kaarlo Haapanen. Silmälaseissa tai näkemisessä oli jokin ongelma, jonka hän kovasanaisesti kaatoi kuvainnollisesti päälleni. Pahoitin mieleni ja olin harmissani, kun en ollut saanut häntä ymmärtämään mistä hänen silmälaseissa oikeasti oli ollut kyse. Niinpä kirjoitin hänelle kirjeen, jossa selvitin asiat juurta jaksain. Hämmästyksekseni oli suuri kun  Kaarlo seuraavalla viikolla tuli luokseni ja kiitteli ettei hänelle enää nuoret naiset ole viimeaikoina kirjoitelleet ja toi omistuskirjoituksella varustetun kirjoittamansa kirjan ”Kersojen kortteli” minulle. Ongelma oli selvitetty ja asiakas tehty tyytyväiseksi.

Tammikuussa 2003 valmistui oman liikkeen tilat ja yrittäjyys käynnistyi. Kuuluimme Keskon omistamaan Tähti Optikko-ketjuun ja sieltä saimme alkuun hyvät eväät. Vuonna 2004 minut palkittiin Vuoden Tähtioptikkona työstäni tähtioptikkoketjun kehittämisessä.

 

 

 

 

Vuonna 2008 aprillipäivänä Kesko myi Tähtioptikkoketjun englantilaiselle Specsavers-ketjulle. Kävin kuuntelemassa ketjun toimintaperiaatteet ja kaksi yötä pyörin sängyssä, miettien onko minun pakko alkaa myymään volyymia eikä laatua johon olin tottunut. Valitsin laadun, käsityötaidon ja mahdollisuuden itse vaikuttaa tuotevalikoimaan. Samaisen kaupan vuoksi laajensimme toimintaa Tampereelle kesällä 2008.
Koskikeskuksessa toimineen Tähtioptikko-liikkeen silmälääkärit siirsivät tuolloin vastaanottonsa Tampereen Näkökeskukseen. Liike toimii edelleen samassa paikassa, eli Tampereen asema-aukiolla Suomen Terveystalon alakerrassa. Nykyisin liikkeessämme pitävät vastaanottoa silmälääkärit Helena Bragge, Heidi Murtomäki ja Hermann Kramer.
Tähti optikko-ketjun raunioille perustettiin Fenno-optiikkaketju syksyllä 2008. Nykyisin liikkeemme eivät kuulu mihinkään ketjuun, ainoastaan muutamaan optisenalan ostoryhmittymään. Tämä antaa meille entistä enemmän mahdollisuuksia keskittyä omaan tekemiseen niin hyvillä tuotteilla kuin haluamme ja kuunnellen asiakkailta mitä he haluavat. Tyytyväinen asiakas on paras mainoksemme. Tositarina asiakkaalta kuultuna: ”On kolme asiaa joita ei kannata vaihda vaihtaa, kun hyvän on löytänyt: Parturi, hammaslääkäri ja optikko”.

Ylöjärven NÄKÖKESKUS
Mastontie 2, Ylöjärvi

Kolmen optikon ja kolmen silmälääkärin voimin teemme työtä Ylöjärveläisen sekä ympäristökuntien asukkaiden näkemisen ja silmien terveyden eteen. Kaikki mitä silmistä optikkoliikkeessä voidaan tutkia – onnistuu meillä.

Silmälääkärimme uusivat omien potilaidensa reseptejä tarvittaessa Korona-poikkeustilan vuoksi puhelinresepteinä. Ottakaa yhteyttä soittamalla Ylöjärven liikkeeseen 03 348 5530 tai laittamalla sähköpostia asiakaspalvelu@ylojarvennakokeskus.fi. Tampereen Näkökeskukseen soittamalla 03 214 9800 tai laittamalla sähköpostia asiakaspalvelu@tampereennakokeskus.fi

Samoin jos on tarvetta uusille piilolinsseille – soitto tai sähköposti meille, niin toimitamme piilolinssit suoraan kotiin.

 

Milloin tarvitsee käyttää suojalaseja?

Milloin tarvitsee käyttää suojalaseja?

Suojalasien valinta ja käyttö työssä perustuvat Työturvallisuuslakiin. Työntekijän tulee huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti käyttää ja hoitaa työnantajan hänelle antamia suojaimia ja muita varusteita. 

Milloin tarvitsee käyttää suojalaseja?

Työtehtävissä, joissa on vaarana että silmiin joutuu vierasesineitä tai vaarallisia liuotinhöyryjä tulee käyttää siihen sopivia suojalaseja. Suojalasit ovat henkilösuojain, jonka rakenteelle ja ominaisuuksille on annettu tarkat määräykset millaiset niiden kuuluu olla. Silmät ja kasvot on töissä tarpeen suojata erilaisilta höyryiltä, liuottimilta, lentäviltä kappaleilta, kaasuilta, kipinöiltä, metalli- ja puupölyltä ja/tai nesteroiskeilta. Suojaimia on erikseen myös ultravioletti-, infrapuna- ja laser säteilyltä sekä valokaarelta suojaavia.

Työnantajan velvollisuus on kartoittaa yhdessä työterveyshuollon ja työntekijöiden kanssa työpaikan riskit. Kartoituksen perusteella määritellään suojalaseihin tarvittavat ominaisuudet, joita on suojausluokka S tai F sekä tarvittavat näköetäisyydet suojalaseilla. S-luokka on yleisin suojausluokka suojalaseissa. Kun tarvitaan voimakasenergisiltä kappaleita suojaa, on suojausluokka F. Rakennusteollisuudessa esimerkiksi vaaditaan  F-luokka suojalaseissa.

Henkilönsuojainten valinta ja käyttö työssä perustuu Työturvallisuuslakiin 738/2002 ja valtioneuvoston päätökseen 1406/1993. Suojainten on oltava direktiivin 89/686/EEC:n mukaisesti CE-merkittyjä. Työnantajan on hankittava ja annettava työntekijän käyttöön vaatimukset täyttävät ja tarkoituksenmukaiset henkilönsuojaimet.

Suojalasit voimakkuuksilla optikolta

Suojainten valinnassa on tärkeää ottaa huomioon työn, työympäristön ja työntekijöiden vaatimukset. Riskinarviointi tehdään työtehtäväkohtaisesti. Suojainten valinnassa on tärkeää ottaa huomioon työn, työympäristön ja työntekijöiden vaatimukset. Kipinät, roiskeet, sirpaleet tai lentävät kappaleet voivat aiheuttaa vakavan silmätapaturman, jopa ikuisen silmävamman.

Valinnassa on huomioitava istuvuus ja paino. On tärkeää, että silmiensuojaimet asettuvat kasvoille mahdollisimman tiiviisti. Jotta suojaavuus toteutuisi hyvin, sivusuojien on tultava riittävän pitkälle pään sivuun. Alhaalle ja ylhäälle ei saa jäädä suurta rakoa.

Optisen linssin tulisi olla niin laadukas, ettei suojalasien käytöstä aiheudu haittaa työssä. Lisäksi voimakkuudet suojalaseissa tulee räätälöidä työhön sopivaksi. Työtehtävästä ja voimakkuuksista riippuu valittava linssityyppi. Suojalaseihin on mahdollista saada myös itsestään tummenevat linssit. Tummenevat linssit voivat olla hyvät sellaisissa töissä, joissa ollaan pitkiäkin aikoja ulkona ja ulkona on työtehtäviä, jotka häikäisevät.  Suojalasit voimakkuuksilla tehdään aina jokaiselle yksilöllisesti sovittaen.

Sekä kehyksestä, että linsseistä löytyy useampia merkintöjä riippuen siitä, mitkä ominaisuudet suojaimeen on haluttu. Suojalaseissa tulee olla seuraavat merkinnät:

  • CE-merkintä,
  • EN166 (standardi),
  • optinen luokka,
  • valmistajan tunnus,
  • mekaaninen kestävyys.

Lisäksi tuotteessa voi olla merkintöjä lämmön, naarmun tai huurtumisen kestosta.

Helppo ja kustannustehokas palvelu yrityksille:

Meiltä Näkökeskuksesta on mahdollista tulla tekemään koko henkilökunnan näöntutkimukset ja suojalasien mitoitukset suoraan työpaikalle. Kiinnostuitko? Soita 050 -411 2424 niin kerron lisää. Jos en pääse vastaamaan, jätäthän viestin niin soitan takaisin kun vapaudun / optometristi Tiina Haukipää.

Suojalasien käyttö työpaikalla

Työntekijän tulee huolellisesti ja ohjeiden mukaisesti käyttää ja hoitaa työnantajan hänelle 15 §:n mukaisesti antamia henkilönsuojaimia ja muita varusteita.

Työntekijällä on myös suojaimen päivittäinen huolto ja kunnossapitovelvollisuus. Hänen on myös ilmoitettava suojaimen rikkoutumisesta tai puutteista (esim. irronnut sivusuoja) välittömästi työnantajalle, jotta voi hankkia uudet rikkoutuneiden tilalle. Ennen uusinta EU direktiiviä suojalasien hankinnasta, S-luokan suojalasit valmistettiin pääsääntöisesti optikkoliikkeissä ja kaikki korjaukset sekä sankojen vaihdot onnistuivat odottaessa. Nykyinen direktiivi kieltää edellä mainitut toimenpiteet optikkoliikkeessä. Tästä johtuen jopa pelkän nenäkappaleen rikkoutumisen vuoksi täytyy tilata kokonaan uudet suojalasit tilalle, koska vain ja ainoastaan valtuutettu ja luvat omaava toimittaja saa koota suojalasit. Tämä tuntuu täysin käsittämättömälle ja luonnonvarojen hukkaamiselle optikkona, joka olen yli kolmekymmentävuotta valmistanut suojalaseja hyvällä menestyksellä. Toivon, että maalaisjärki otettaisiin tässä huoltoasiassa käyttöön ja lakia tältä osin muutettaisiin. Ei ole kenenkään etu, että suojalasien valmistaja joutuu veloituksetta tekemään uudet suojalasit, kun pienen osan vaihdolla entisetkin olisivat vielä täysin käyttökelpoiset.

Suojalasien käyttäjä saa uusia suojalaseja hakiessaan käyttöopastusta sekä kirjalliset käyttö- ja huolto-ohjeet.

Työnantajan muistilista suojainten valintaan ja käyttöön työpaikalla:

  • Tee suojainvalinta työpaikan riskinarvioinnin perusteella.
  • Varmista suojainten oikeanlainen suojaustaso.
  • Valitse suojalasien toimittaja – sen ei tarvitse olla sama taho, jonka kanssa yrityksen käyttämä työterveyshuolto tekee yhteistyötä – pienet yksityiset optikkoliikkeet ovat tunnollisia ja joustavia yhteistyökumppaneita kaiken kokoisille yrityksille.
  • Ohjeista suojainten käyttö ja huolto työpaikalla ja työpisteissä.
  • Valitse työpaikan suojaimista vastaava henkilö.
Silmo – Optisen alan vuotuiset kehysmessut Pariisissa v.2019

Silmo – Optisen alan vuotuiset kehysmessut Pariisissa v.2019

Otin tänä vuonna kehysmessumatkalle mukaan tyttäreni Mian. Mia ehti olla meillä töissä kymmenen vuotta koulunkäynnin ohessa. Nyt hän on valmistunut omaan ammattiin ja työskentelee muualla, mutta nauttii edelleen kehysten yksilöllisestä valinnasta, kun sellaiseen oli mahdollista päästä mukaan. Mia oli myös sen vuoksi hyvä ottaa mukaan, koska hänellä on kapeat kasvot ja kapea nenä ja juuri niitä kehyksiä messuilta ensisijaisesti menimmekin ostamaan.


Messujen luonne ja kehysten ostaminen on muuttunut vuosien saatossa. Kun kävimme 80-luvulla Pariisin messuilla, kehyksiä ostettiin jokaista mallia ja väriä kymmeniä kappaleita. Ennen kuin pääsi edes katsomaan mallistoja, piti lupautua ostamaan iso määrä kehyksiä. Tällainen volyymiostojen vaatiminen aloitti optikkoliikkeiden ketjuuntumisen. Ostettiin porukalla määrät, joihin yksittäisellä liikkeellä ei olisi ollut mahdollisuutta. Tähän aikaan suosittua kehysmallia tehtiin jopa viisi vuotta – ja varaosia oli saatavilla vielä monta vuotta pidempään. Nykyisin messuilla voi poimia juuri niitä kehyksiä ja juuri sen verran kuin on tarve.

Silmälasikehysten valmistus ja maahantuonti on viime vuosina muuttunut. Alan isoin kehysbrändien sulatusuuni on Italialainen Luxottica. Luxottica on haalinut vahvoja brändejä maailmalta itselleen, kuten Oakley, Ray-Ban, Dolce&Gappana, Alain Mikli, Chanel, Michael Kors ja Versace. Eipä siinä mitään, jos he myös kunnioittaisivat näitä brändejä ja valmistustapoja, mutta tapana on ollut, että brändin valmistus viedään samaan putkeen kuin mistä heidän muutkin tuotteet edullisesti tulee. Mallistot uusiutuu vähintään kaksi kertaa vuodessa – ja samaan tahtiin mallistot myös poistuvat valmistuksesta. Kun kehyssunnittelu kaikkien merkkien kohdalla tehdään
samassa talossa, alkavat ne muistuttaa toisiaan. Mikä sitten enää on kyseisen kehysbrändin arvo kuluttajalle, kun näin käy?

Onneksi pieniä – laatuun ja muotoiluun uskovia alan toimijoita syntyy koko ajan lisää. Pieni kehystoimittaja on notkea, nopea ja satsaa laatuun. Se on vähän sama asia meidän pikkuliikkeiden kanssa, verrattuna isoihin ketjuliikkeisiin. Tänä vuonna kehysten megatrendi on keveys. Kehysmateriaalit ovat kehittyneet vuosi vuodelta aina vain kevyemmiksi. Nyt messuilla oli paljon ohuita metallikehyksiä sekä metalliasetaatti-
yhdistelmiä. Toki asetaattikehykset ovat edelleen vahvasti mukana. Niistä saa mukavasti väriä ja ryhtiä kasvoille. Uutena tulokkaana muovikehysten saralla on tullut 3D tulostetut kehykset. Meillä esimerkiksi on Pirkanmaalla yksinoikeudella edustettuna MONOQOOL-kehykset, joissa on 3D tulostettu etuosa ja sairaalaterästä aisat. Kehyksessä ei ole ruuvin ruuvia ja panoakin vain 6g. Itselläni on MONOQOOLit työlaseina ja ovat kyllä niin kevyet ja huoltovapaat että.


Kehysmuodoissa on edelleen pyöreää, mutta sen rinnalle on tullut kahdeksankulmaiset, korkeat neliskulmaiset sekä korkeahkot kissamaiset kehykset, joissa on vaikutteita 70-luvulta.
Uutena messulöytömerkkinä on meille tulossa Korealainen Albert I`m Stein. Pyöreitä ja värikkäitä asetaattikehyksiä, joissa aina on myös nenätyynyt. Nenätyynyn varret ja metalliaisat ovat titaanisia. Kehykset saapuvat aivan lähiaikoina myymälään. Sormet syyhyävät jo, että pääsen näitä kehyksiä asiakkaille esittelemään.


Messuilla käydessä on ihana kohdata alan ihmisiä, jotka ovat innoissaan uusista tuotteistaan ja ovat myös ylpeitä innovaatioista. Optikon silmää hivelee värikkäät persoonalliset kehykset, joita alan keskieurooppalaiset miehet käyttävät. Toivoa sopii, että tuo trendi valtaisi myös meidän kotisuomen, niin paljon oikein valittu kehys tuo särmää ja uskottavuutta kantajalleen. Siksipä panostamme kehysvalikoimaamme, ja opastamme kehysvalinnoissa, koska meidän paras mainos on tyytyväinen asiakas.
-Tiina

OSTOPÄÄTÖKSILLÄSI ON VAIKUTUS MAAPALLON JÄTEKUORMAAN

OSTOPÄÄTÖKSILLÄSI ON VAIKUTUS MAAPALLON JÄTEKUORMAAN

Vaateteollisuuden puolelta on jo jonkin aikaa puhuttu siitä, että kannattaa ostaa vähemmän, mutta laadukkaampaa, jottei syntyisi turhaa jätettä. Toivottavasti kodinkoneille  ja kännyköille tulee myös pakolliseksi laitteiden eliniän maksimointi, jottei maapallo huku romujen alle. Samaan kategoriaan menee myös silmälasit – halvalla saat lasit hetkeksi.

Liikkeessämme kävi tällä viikolla mies, joka kertoi, että oli ostanut meiltä hyvät silmälasit lähes kymmenen vuotta sitten. Oli ollut niihin erittäin tyytyväinen. Välissä hän oli ostanut toisesta optikkoliikkeestä silmälasit, mutta ne olivat olleet tosi huonot, ja hän olikin käyttänyt näitä meiltä ostettuja tähän asti. Kokemuksensa opettamana hän halusi uudet silmälasit meiltä, koska luottaa meidän tuotteiden laatuun ja osaamiseen. Toinenkin asiakas tuli samana päivänä uusimaan yli seitsemän vuotta vanhoja silmälaseja. Kysyinkin häneltä, että tehdäänkö me liian hyviä silmälaseja, kun niiden vaihtoväli on näin julmetun pitkä? Tähän asiakas totesi: Teette.

Hyvät ja kestävät silmälasit tulevat oikeasti käytössä halvemmaksi, kuin halpakaupan lasit.

Kun silmälasien ostohinnan jakaa käyttövuosilla tai käyttöpäivillä – saa oikeamman käsityksen siitä minkä hintaista panostus omaan näköaistiin on. Jos silmälasit maksaa esim. 500 eur ja niitä käyttää 3 vuotta on päivähinta 0,45 senttiä. Kallista? Jos taas ostaa silmälasit 300 eurolla ja ne kestää käytössä vuoden hintaa kertyy  82 senttiä/pv. Halpaa?

Hinta ja laatu menee käsi kädessä myös optisella alalla. Ei ole olemassa hyvää ja halpaa tuotetta, joka kestää käytössä. Ne ovat kaksi aivan eri tuotetta ja niillä on siksi erilainen ostohinta. Kun halpakaupat rantautui Suomeen, kierin pari yötä märissä lakanoissa ja mietin, pitääkö minun ihan oikeasti alkaa myymään tuotteita, jotka ovat kyllä hintaystävällisiä, mutta eivät käyttöystävällisiä? Päätin pysyä laatutuotteissa, enkä ole valintaani katunut. Mikään ei ole niin palkitsevaa, kuin tyytyväinen asiakas, joka palaa vuosien jälkeen silmälaseja hankkimaan meiltä, koska ne olivat niin hyvät. Ja koska me osattiin auttaa kehysvalinnassa niin hyvin.

Mitä pidempi on tuotteiden käyttöikä, sitä vähemmän rasitetaan luotoa. Valinta on Sinun.